Tuohiniemi
Tuohiniemessä oli 1700-luvulla vain yksi talo, joka kahden sukupolven jälkeen jaettiin Mattilaksi eli Ylitaloksi ja Antiksi eli Anttilaksi, myöhemmin Alataloksi. Nummiston torppa, jonka vanhempi nimi oli Nummennousema on perustettu 1780-luvulla.
V. 1927 Tuohiniemen Tyytyn mutkaan valmistui Köyliön kunnan pienten lasten koulu, jossa opetettiin lukemisen ja kirjoittamisen alkeet. Nykyisin Tyytyn koulu on taiteiljan Anneli Hillin ateljeena. Tuohiniemessä asui ja työskenteli myös taiteilija Väinö Nummisto, jonka ateljee on myös lähellä Tyyttyä. Pyhiinvaeltajat ovat monen vuosikymmenen ajan pysähtyneet Nummiston ateljeessa kahvittelemassa ennen viimeistä etappia Taren mutkaan.
Tuohiniemessä on myös vanha Hammarin paja ja Nummiston talo, jonka julkisivut suunnitteli taiteilija Into Linturi.
Lähteitä:
V. Salminen (1905) Köyliön pitäjän historia.